Olivier's Donkeys ranchin blogi

Nimi taas muuttuu ja muita kuulumisia

Maanantai 20.6.2022 klo 19:22 - Jaana C. ent. possumama

Nimi muuttui ja muita kuulumisia, ikäviäkin

Meidän ihana minipossu Manteli päädyttiin lopettamaan vajaa pari viikkoa sitten. Olin asiaa miettinyt jo puolisen vuotta, mutta tietenkin se oli vaikea päätös ja meni aikaa, että pystyin sen päätöksen tekemään. Syitä oli monia. Ensimmäisenä se, että sen kanssa oli vaikea elää kun se oli muuttunut ajan saatossa hyvin kärttyiseksi. Se oli hyvin hanakka puremaan, etenkin sisätiloissa ja paljonhan sen kanssa vietettiin aikaa sisätiloissa, koska sisämininä eleli. Etenkin talvisin sitä ei juuri muuten ulos saanutkaan kuin hädilleen. Tietenkin someen oli tullut lähinnä niitä hauskoja hetkiä laitettua, joten seuraajille tämä voi tulla vähän yllätyksenä millainen minisika todellisuudessa on. Lisäksi sillä oli todettu nivelrikkoa ja se ontui aika ajoin, hampaatkin olisi alkanut vaatia hoitoa. Sen ylipaino ei helpottanut tätä tietenkään, mutta se oli muutenkin eläinlääkäriltä saadun ohjeen mukaan dieetillä, eikä siitäkään huolimatta laihtunut haluttuun painoon useissa kuukausissakaan. Sen vähäinen liikkuminen oli iso ongelma ja kaikki tämä oli vain ikävä kierre. Sen kärttyisyyttä selkeästi oli lisännyt se, kun sen kiimat estettiin koirilta tunnetulla hormonikapselilla. Otin tämän viimeisenä keinona käyttöön, että annettiin kapselin vaikutuksen haihtua. Mutta kiimat kun alkoivat, alkoi vain erilaiset ongelmat, sisälle pissiminen ja jatkuva kiimahäiriö. Mantelilla oli jo aikoinaan ylipitkät hyvin hankalat kiimat ja todettiin, ettei asia ole muuttunut. Muuten kyllä kärttyisyys olisi vähentynyt. Kiimojen kanssa sen kanssa ei voinut elää, ja kiimojen estämisen takia tulleen aggressiivisuuden kanssa ei voinut elää.. Sen pureminen on erittäin kipeää ja pienille lapsille ja eläimille vaarallinenkin, possuthan purevat hyvin kovaa. Etenkään sijaisvanhemman roolissa ei tälle ollut vaihtoehtoa. Itsehän sen kanssa parhaiten pärjäsin ja pystyin sen oikkujen kanssa hyvin elämään, koko muu perhe oli jo hyvin kypsynyt siihen. Itse suren sen kuolemaa paljon, mutta muu perhe on lähinnä helpottunut. Kaikesta huolimatta ihmiset menee eläinten edelle, vaikka erittäin eläinrakas olenkin. Näitä luopumisia on vaan viime vuosina ollut ihan liikaa.. Toinen vaihtoehto olisi toki ollut laittaa se ulkopossuksi joko omaan pihaan tai antaa muualle. Mutta mahdollisten terveysongelmien takia, en tätäkään edes harkinnut. Ja toisaalta olihan se ollut sisäpossuna jo usean vuoden, sen olisi ollut varmaan vaikea ymmärtää miksi ei pääsekään enää talvipakkasilla takan ääreen lämmittelemään ja jotenkin en osannut kuvitella, että possun olisi ollut sen helpompaa sopeutua uusiin ihmisiin ja paikkaan, kun ainakaan meidän Manteli ei pitänyt vieraista alkuunkaan. Ja kaikki muutokset oli sille aina stressaavia ihan kotonakin. Ulkopossuna se olisi ehdottomasti tarvinnut kaverin ja toista possua en kyllä ollut valmis hankkimaan, enkä koskaan tule hankkimaan. Meidän ulkotilat ei aasien lisäksi riitä ja aitamääräykset on huomattavat ulkopossuille. Ehkä moni ihmettelee ratkaisuani, mutta itse uskon, että tein ainoan oikean päätöksen ja nyt Mantelin ei tarvitse varmasti enää kärsiä tai stressata, ja toisaalta ei meidänkään. Lisäksi sillä on nyt ehkä ikuiset takkatulen lämmöt tai auringon paiste. Ikävä on silti ja tulee vielä pitkään olemaan! :-(

Possun kuoleman takia en halunnut enää pitää sivujen niminä Olivier's Pigasus, vaan nimi vaihtuu tässä pikkuhiljaa kanavissa Olivier's Donkeys ranch, koska tosiaan aasit alkaa olla asia johon meillä keskitytään. Ja mm. westernpainotteisena niinkuin olen hevosiakin harrastanut ja mm. paimennus. Pitkään sitäkin mietin, mutta näin se tulee olemaan.

Keväällä meillä kävi kaksi aasitammaa astutettavana, joista toisen Aatos sai onnistuneesti astuttua. Toista ei astunut, koska tammalla ei alkanut kiimat koskaan. Tamma ultrattiinkin tässä, mutta kotioloissa syytä kiimattomuudelle ei saatu selvitettyä. Tämä tamma menee ehkä tarkempiin tutkimuksiin klinikalle syksyllä ja jos kaikki on kunnossa, saattaa tulla ensi keväänä uudestaan astutettavaksi. Me hankittiin myös ihan ikioma aasitamma. 5v. Alisa on Aatoksen kaksoisolento Tanskasta ja tällä on nyt tätä kirjoitettaessa 57 vrk tiineydessä menossa viimeisen astumispäivän mukaan. Ja 10 pv enemmän, jos tärppäsi heti ensimmäisestä astumisesta. Tulee olemaan hyvin jännät oltavat ensi keväänä. Aasitamma kantaa 12kk (+-1kk). :-) Tarkoitus on opettaa nämä parivaljakkoajoon. Nyt aasit ovat Orimattilan kotieläinpuistossa ja meidän poni laitumella. Meidän on jatkossa tarkoitus keskittyä nimenomaan aaseihin. Niiden kanssa on tiedossa monenlaista muutakin puuhaa kunhan palaavat kotiin elokuun puolessavälissä. Meillä oli ikävästi tässä keväällä väiveitä ja siinä sai coopersectia laitella koko porukkaan. Lisäksi meille iski jonkinlainen hevosflunssa, jonka ensin sairasti Alisa ja nyt on Aatos ollut kipeänä ja eläinlääkäri on käynyt tiheään. :-( Toivottavasti nyt parantuu tällä viimeisellä sulfakuurilla. Se siis on nyt uudestaan pahentunut siellä kotieläinpuistossa, jos ei ala parantumaan niin tulevatkin jo aiemmin kotiin sieltä. Vähän harmittaakin kun laitoin nämä muualle kesäksi, kun olisi ollut kiva tässä jo aloitella aasien kanssa hommia. Mutta toisaalta matkustaminen olisi ollut hankalampaa ja nyt pääsen käymään haimasyöpäsairaan läheiseni luona useammin. Ja tämä on niin arvokasta aikaa, että eipä siinäkään ollut muuta järkevää vaihtoehtoa.

Sokerioravistakin jouduttiin tosiaan luopumaan, Alvinin kuoltua äkillisesti ja naaraiden alkaessa myös oireilla ja päätyessäni heidänkin lopetukseen. Sain Alvinin ruumiinavauksen tulokset, joissa havaittiin erittäin paha krooninen märkäinen keuhkotulehdus ja sen aiheuttama kuivuminen ja ummetus. Syytähän tälle ei silti saatu mistä se oli niille tullut. Ja se on nyt jäänytkin vaivaamaan, kun oletan että olosuhteissa ja ruokinnassa ei ollut vikaa nykytietämyksen mukaan. Eksoottisten eläinten pitäminen ei sekään ole ollenkaan huoletonta, kun jotain tälläistä ilmenee. Niistä on myös vaikea huomata koska ne on kipeitä, kun tietysti saaliseläimenä piilottelevat oireitaan viimeiseen asti. Tätä myöden olen kyllä kovasti miettinyt kaikkea eläimenpitoani uudestaan ja kuinka järkevää on esim. eksoottisten eläinten pitäminen. No, jäi meille yhä yksi eksoottinen laji, eli aksolotli ja sille tuli vieläpä 3 uutta kaveria. Mutta silti ajatuksia on herännyt..

Ja tulihan meille reilu kuukausi sitten 7 viikkoinen australianpaimenkoira uros. Joka juuri tänään täytti 12 viikkoa ja kävi ekoilla rokotuksillaan.. Hienosti meni! Rohkea pentu! Oikea jääräpää myös. Minulla oli edellinen australianpaimenkoira tältä samalta kasvattajalta ja vaikka se koira jouduttiinkin lopettamaan myöskin nuorena, vasta 4 vuotiaana, niin luotto kasvattajaan ei mennyt. Kolmeen vuoteen ei ollut tätä rotua, mutta nyt sopivan pennun tultua vastaan, oli oikea ajankohta uudelle pennulle. Vanhan Hipsu -koirankin kuolemasta on nyt 1,5v. Monta, monta menetystä on ollut. Pitkään ajattelin etten pysty enää koskaan uutta koiraa ottamaan. Kuitenkin paimenhaaveet elävät yhä ja varmasti niitä tässä tullaan toteuttamaan! Edellinen aussiehan ei lopulta ollut paimenkoira ollenkaan, kun se pelkäsi ankkoja ja lampaita ja sai luonnetestistäkin hylätyn. Tämä pentu tuntuu olevankin ihan täysin toista maata jo heti alkuun. Sen ajan mitä ehti possunkin kanssa samaan aikaan olemaan, niin onnistui kärttyisän possun kanssa ystävystymään ja pystyi myös liikuttamaan sitä, mikä ei todellakaan ole osaamattomalle helppo tehtävä. Paimenen elkeitä siis olen jo nähnyt, toki ne täytyy sieltä ottaa haltuun ja käskyn alle. Niinkuin moni muukin asia vielä. Mutta ihana riiviö se on! <3

Onneksi tässä on kesälomaa mulla ja lapsilla, niin on aikaa koiran opettamiselle hyvin ja muille suunnitelmien tekemisille. Niistä kuulette lisää myöhemmin! Tässä tämmöinen suht pikainen yhteenveto viimeisimmistä tapahtumista.

Terv. Jaana C. ent. possumama

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aasit, aasiori, aasitamma, aasivarsa, ranch, pientila, eläimiä, aksolotli, australianpaimenkoira, chihuahua, kissa, koira

Vielä on kesää jäljellä..

Perjantai 14.8.2020 klo 22:52 - Pilkkukuumeilija

Vielä on kesää jäljellä vai onko?

Ainakin minusta tuntuu, että kesä on vaan ohi hurahtanut ja juuri mitään en ole kerennyt tehdä mitä olen suunnitellut!! Ainakin lapsieni, oman ja lainalapsen, osalta kesäloma loppui ja koulut alkoivat ja siinä mukana alkoi arkinen aherrus täälläkin. Tekemistä on riittänyt kun lapset on sieltä maaliskuusta asti ollut lapset kotona, kun tämä koronahässäkkä alkoi, etäkoulun ohjaus ja sijaisvanhempana myös paljon muitakin velvollisuuksia, kuin lapsen kotona hoitaminen ja se etäkoulu. Mukanahan on tiiviisti mm. sukulaistapaamiset ja sosiaalityöntekijöihin yhteydenpito, lasten harrastukset, viemistä ja tuomista moneen paikkaan, ruoan laittoa, nahistelujen selvittämistä ja leikkien ohjaamista.. Vaikka itse olen täyspäiväisesti kotona ainakin vielä tällä hetkellä, niin tekemisen puutetta ei ole ollut. Toki tuossa aiemmin opiskelin, mutta nyt olen toistaiseksi keskeyttänyt tuon oman opiskelun. Meille on myöskin tulossa jossain vaiheessa ainakin toinen sijoitettu lapsi niin kiirettä muihin hommiin ei ole.

Eläinten kanssa riittää puuhastelua. Daisyn ja Daimyn kanssa ollaan vietetty ihanat puolitoista kuukautta järven rannalla laitumella ja parin viikon päästä olisi tarkoitus tuoda heidät jo kotiin. Syömistä kyllä riittäisi, mutta etenkin Daimy alkaa jo pulskistua siihen malliin, vaikka ei rehevä laidun olekaan ja liikkuvat paljon, niin silti en uskalla pidemmälle syksyyn asti kyllä pitää. Olen joka päivä siellä käynyt tietenkin heitä katsomassa ja tarkistamassa, että kaikki ok. Tähän mennessä kaikki onkin mennyt hyvin ja mitään yllätyksiä ei ole ollut. Tai no kerran oli portin langat sotkeutunut, mutta paikoillaan ja sähköt pois päältä ja hepat kiltisti silti oikeassa paikassa. Koskaan ei ole selvinnyt mitä oli tapahtunut, mutta pellon omistajan kanssa ollaan epäilty josko olisi joku traktorilla ajanut siitä liian läheltä, kun olivat juuri silloin tien varsia niittäneet. Olisiko sitten ehkä osunut lankoihin ja laittanut ne vain jotenkin paikoilleen? Laitumella on paljon mökkiliikennettä ja varmaan kutakuinkin kaikki tietää pellon omistajan, niin epäiltiin, että ainakin hänelle olisi tullut tietoon jos heppani olisi olleet karkuteillä. Ensi kesäksi tosin olen miettinyt jonkinlaista kameravalvontaa, kun aina en itse voi olla paikalla. Tiedä sitten miten sellainen onnistuisi? Ja onko semmoinen Suomen pykäläviidakossa sallittua? Pitänee ottaa selvää.

Meille tuli myös kuukausi sitten sokerioravia, niistäkin tulen varmasti postailemaan juttuja jatkossa enemmänkin. Näitä on 2 tyttöä ja 1 poika, ne ovat 2 vuotiaita ja toivottavasti saamme myös poikasia joskus tulevaisuudessa heille! Minulla on ollut itselläni sokerioravia viimeksi 15 vuotta sitten, ne oli silloin ja on yhä edelleen aika harvinaisia Suomessa. Tuolloin minun onnistui muutama poikanenkin kasvattaa. Laji ei ole välttämättä kovin hyvä lisääntymään ja tämä onkin vähän kuin herran hallussa. Suomen kielinen nimi sokeriorava on harhaanjohtava nimi näille, uudeksi nimeksi on ehdotettu mahlapussikiitäjää. Kyseessä on siis pieni, noin hamsterin kokoinen eläin, jolla on mahassaan pussi niinkuin kengurulla tai koalalla. Pussissa emo kantaa poikastaan ja imettää tätä. Sokeriorava osaa myös liitää ja sillä on siis liitopoimut. Tästä syystä nämä tarvitsevat paljon tilaa, mieluiten kokonaan oman huoneen tai valtavan ison häkin ja paljon silti vapaana oloa. Itselläni silloin vuosia sitten nämä asuivat omassa huoneessaan ja se oli ehkä suurin syy, että lisääntyminen onnistui. Nämäkin oli alkuun pari viikkoa omassa huoneessa, mutta sittemmin muuttivat omaan suureen häkkiinsä. Nyt odotamme, että he kotiutuvat kunnolla ja kesyyntyvät, jolloin voisi päästää vapaaksikin välillä. Ja tämä siis sisällä talossa, ulos ei voi laskea, sitten ne kyllä katoisi kokonaan.. Nämä ovat kotoisin lämpimistä maista Australiasta, Uudesta-Guineasta ja Tasmaniasta. Ja viihtyvät yli 20 asteen lämpötiloissa. Nimensä mukaisesti tykkäävät kovasti makeasta, mm. hedelmistä, mutta tarvitsevat myös proteiinia ruokaansa, eli mm. hyönteisiä. Me saatiin heille mukaan oma jauhopukkifarmi ja opetellaan nyt kasvattamaan siis jauhomatoja ruokaeläimenä.. Mikään kovin hyönteisrakas en ole, mutta ehkä tämä vielä juuri ja juuri menettelee. Perheen isäntä taas taisi ihastua enemmän näihin matoihin kuin itse sokerioraviin!! :-D

20200717_223719.jpg

Palataan vielä hevosiin.. Paljon enemmänkin olisin halunnut hevosten kanssa puuhailla, mutta Daisy on ollut vähän sen oloinen, että ei ehkä suostu yksin jäämään laitumelle niin on pakko ollut olla koko ajan joku osaava ihminen sen kanssa mukana. Lapset kun ei sen kanssa vielä pärjää ja omat lapseni eivät yksin pärjää vielä Daimynkaan kanssa. Niin tekeminen on näiltä osin ollut hieman hankalaa. Daimy taas jäisi helposti yksinkin ja pysyy missä vaan langoissa, mutta kun itselläni on lähes aina ainakin jompikumpi lapsista mukana, niin ei siinä Daisynkaan kanssa ihan kovin ihmeitä ole päässyt tekemään. Daisy kyllä tykkää lapsista, mutta osaa olla vielä hieman kohelo ja äkkinäinen liikkeissään. Lasteni turvallisuus ja toki itsenikin on aina etusijalla kaikessa tekemisessä, joten helposti jää sitten tekemättä jos lapset mukana. Onneksi on aikaa eikä meillä ole mikään kiire. Hiljaa hyvä tulee jne. Eipä se järviveteenkään tuleminen ollut mikään ihan peace of cake -juttu. Daimyhan ei ekalla kerralla tullut ollenkaan, vaikka kaksi tuntia sitä houkuttelin porkkanoilla ja kannustin ja välillä vähän käskinkin. Ihan tappelemaan en ruvennut, koska en halunnut ensimmäisestä järveen menemisestä huonoa kokemusta. Uskoin, että se jossain vaiheessa tulee kun on kärsivällinen. Tosin hieman jo ehdin epäillä tuleeko sittenkään ollenkaan kun ei kahdessa tunnissa tullut. Olin olettanut, että Daimy rohkeana ponina tulisi helposti ja Daisy säikympänä ja epäileväisempänä uusia asioita kohtaan tulisi paljon vaikeammin.. Vaan toisin kävi! Daisylle riitti n.15 minuutin rauhassa rannan tutkiminen ja kaviolla ja turvalla veden kokeilu, ja positiivisella vahvisteella palkitseminen jokaisesta askeleesta eteenpäin ja niin oli varsa pian vedessä. Seuraavalla kerralla otettiin molemmat siihen yhtäaikaa ja Daisyn avulla se Daimykin uskaltautui lopulta veteen. Sen jälkeen ollaan saatu jo useampi kerta nauttia heidän kanssaan vesileikeistä! Molemmat polskuttelee ja turvallaan pyörittelee vettä niin kovasti, että yksikään lähellä olija ei säily kuivana! On ollut hepoilla hauskaa ja meillä kanssaolijoilla!

Yksi tälläinen kahlailukerta Daimyn ja Daisyn kanssa ja sen tuottama piristeruiske, terapeuttisuus, on jäänyt tässä erityisesti mieleen. Olin juuri edellisenä päivänä kuullut kuinka erittäin rakas läheiseni on sairastunut vakavasti, haimasyöpään. Olen ollut siitä asti ja olen nytkin niin masentunut ja surullinen hänen puolestaan. Niinkuin olin silloinkin. Ei oikein pysty niin iloitsemaan mistään. Kuitenkin se hetki siellä hevosten kanssa järvessä käänsi ajatukseni hetkeksi muualle ja sain iloita vapaasti, vapautua surun taakasta, edes hetkeksi. Se auttaa jaksamaan nämä vaikeat hetket läheisen rinnalla, olla tukena ja auttaa taistelemaan. Välillä en tiedä miten selviäisin ilman turpaterapeuttejani, vaikka on kaikista eläimistä apua aina. Uskon vahvasti eläinten terapeuttiseen voimaan ja siitä syystä olen käynyt näitä eläinavusteisia koulutuksia. Sijaisvanhempana tämä on entistäkin tärkeämpää. Sekä lapselle, että minulle itselleni. Tähän liittyen olen juuri perustamassa toiminimeä ja se onkin ytj:llä käsittelyssä jo. Tämä liittyy myös tekemäämme metsäkauppaan lähitulevaisuudessa, johon y-tunnus tarvittiin. Tarkoitus tarjota tätä eläinavusteista toimintaa toiminimeni alla, mutta saa nyt nähdä miten kaikki lähtee käyntiin. Ennen kaikkea tärkeintä on olla nyt läheiseni tukena, mikään muu ei ole tärkeämpää tällä hetkellä. Elämä on niin h*mmetin epäreilua. Niin älyttömän epäreilua. Miksi jotkut saa koko maailman tuskan ja toiset tuntuu saavan kaiken hopeatarjottimella? Läheiseni joka on sairastunut on jo saanut kantaa aivan liian monta tuskaa ja aivan liian monta murhetta, omani vain kalpenee sen kaiken rinnalla. Voi kunpa voisin jotenkin auttaa, kantaa osan tästäkin tuskasta ja murheesta. Ihminen on niin voimaton, kun ei tiedä miten auttaa parhaiten.

Muuta en osaa nyt tähän enää sanoa.

-Pilkkukuumeilija

20200717_193819.jpg

20200716_122947.jpg

20200716_122138.jpg

20200717_183115.jpg

20200717_182451.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kesäloma, pilkkuhevonen, koulun alku, kesä ohi vai ei, sijaisvanhemmuus, poni, hevonen, koira, minipossu, kissa, ankat, lapset, töitä, koulua, sokeriorava, suru, läheinen, vakava sairastuminen, syöpä