Olivier's Donkeys ranchin blogi

Poni muutti uuteen kotiin ja keskittyminen aaseihin

Tiistai 19.7.2022 klo 18:58 - Jaana C.

Ponin uusi koti ja meidän uudet kuviot

Ostaessani ponin takaisin 1,5v. sitten, ajattelin tosiaan että se jää meille loppuelämäkseen. Mutta tämän 1,5 vuoden kuluessa on noussut uudelleen esille ne syyt miksi sen alunperinkin myin. Sehän ei ole mikään täydellinen lastenponi, sen tarhaan ilman aikuista en uskaltanut lapsia laskea ja se oli etenkin vieraille lapsille arvaamaton. Se siis saattoi jopa päälle tulla tarhassa, ainakin kiukkuisesti purra. Omat lapset se sulatti kyllä, mutta herkästi se etenkin niille vieraammille pukitteli ja uhitteli. Toisaalta on näyttänyt että ei meidän perheen poikia poni enää kauheasti kiinnostanut, etenkään se ratsastus. Koulussa oli muutamaan kertaan vähän kiusattu poneilla harrastamisesta ja varmasti se oli osittainen syy motivaation puutteeseen pojilla. Ja itseäni ajaminen (pelkästään) ei ole koskaan oikein kiinnostanut, joten aikalailla turhan panttinahan se seisoi. Kuitenkin selkeästi hyvin aktiivinen poni ja aina innoissaan tulossa, kun sen kanssa jotain teki. Eli jotenkin oli tunne, että se kaipasi säännöllistä tekemistä, varsinkin kun sen maha vaan kasvoi ja ei siellä varsaakaan ruuna kasvatellut.. Lisäksi kun Aatoksen eli meidän aasiorin ja ponin leikit alkoi olla aina vaan rajummat ja välillä poni oli jo aivan hikinen aasin jahtaamisesta ja molemmat pienillä ruhjeilla, niin päätöksiä oli pakko alkaa tekemään. Vaihtoehtoina oli Aatoksen ruunaaminen, kokonaan aaseista luopuminen tai ponin myyminen/lopettaminen. Olin ajatellut, että viimeisen huonon myyntikokemuksen myötä olisi voinut olla parempi lopettaakin poni, kuin ottaa se riski että se joutuu huonoon kotiin tai kiertolaiseksi.

Lopulta tuli kuin tilauksesta ilmi, että Orimattilan kotieläinpuistoon etsittiin aaseja ja otin sinne yhteyttä kiinnostaisiko meidän aasit.. Samalla järjestelin ponille laidunpaikkaa, jotta se ei jää yksin kotiin. Kun molemmat paikat järjestyi, niin sain vielä aikaa miettiä asioita. Kävin ponia laitumella katsomassa ja se oli aina hyvin haluton ja stressaantunut lähtemään muun hevoslauman luota. Se ei todellakaan tullut luokse kutsusta, kuten kotona. Eikä ollut lainkaan halukas lähtemään töihin, niinkuin kotona. Edes vielä kuukaudenkaan jälkeen. Jonkun päivän, viikonkin olisin ymmärtänyt. Mielestäni sen käytös kuitenkin hyvin kertoi, että se todellakin oli kaivannut hevosseuraa ja pelkkien aasien seura ei ollut sille riittävä. Joten vaihtoehdoiksi muodostui hankkia sille hevosseuraa kotiin, myydä se tai lopettaa ja /tai aaseista luopuminen. Aaseista luopuminen ei tullut lopulta kyseeseen, se oli selvä. Koska koko muu perhe oli sitä vastaan. Jopa aina kaikessa vastarannan kiiskenä oleva mieheni, etenkin kun hevosista puhuttiin, ei halunnut että luovun etenkään Aatoksesta. Ja pojat oli kovin kiintyneitä aaseihin, toki poniinkin mutta enemmän aaseihin. Itse taas olen jo pitkään ajatellut, että aasit on paljon turvallisempia lapsille ja aikuisillekin kun ne ovat luonnostaan rauhallisempia ja niiltä puuttuu hevosten pakoreaktio. Kuitenkin niillä voi harrastaa kaikkea samaa kuin hevosillakin, lukuunottamatta ehkä raveja..

Eli oli lopulta selvää että ponista luovutaan. Sillä ei ole kuitenkaan mitään ylitsepääsemätöntä terveydellistä ongelmaa, vain lievä diasteema hampaissa. Ja kuitenkin se toimii aikuisilla ihan täysin ongelmitta, vaikka ei lapsilla niinkään. Mietin, että syitä lopettaa se ei ollut jos se vain löytäisi hyvän kodin. En myöskään kuvitellut, että olisin ainoa hyvä koti sille. Mutta huonompiakin koteja on, sen huomasin viimeksi ja halusin nyt todellakin välttää sen joutumisen huonoon kotiin ja kiertoon. Hintaa nostin viime myymisestä sen verran, että ihan pelkän seuraponin hinnalla se ei lähtenyt, joka jo karsii jonkun verran haihattelijoita. En myöskään voinut pyytää siitä useita tonneja, koska olihan se suvuton tuontiponi, jolla on diasteema ja ainakin jonkinlaisia käytösongelmia. Mitään en ostajalle aikonut jättää kertomatta niistä huonoistakaan puolista ja jo myynti-ilmoitukseen laitoin, että ensisijaisesti aikuisharrastajalle. Ajattelin kyllä, että ei se tule uutta kotia minun kriteereillä ja näillä tiedoilla löytämään.. Ja ajatuksena olikin, että pakkomyynnissä se ei ole, että voi tarvittaessa jäädä kotiinkin ja hankin sille ponin/ hevosen seuraksi. Ihmetys oli suuri, kun muutaman kyselijän jälkeen tulikin hyvin varteenotettava aikuiskoti vastaan. Muutaman islanninhevosen kaveriksi, kotipihaan, aikuisen ajoponiksi tai sellaiseksi opettavaksi (ponilla oli ollut kärryt perässä, mutta ei varsinaisesti opetettu). Ihmiselle, joka ei pelästynyt sen omalaatuisia juttuja tai diasteemaa. Ja kun sitä käytiin katsomassa varta vasten, ilman koppia perässä. Eli ei pakkokauppoja, niinkuin viimeksi. Ihminen joka kävi sen hakemassa silloin 1,5v. sitten, tuli suoraan trailerin kanssa ja vaikka mulle jäi vähän huono fiilis ostajasta niin en kehdannut perua siinä enää kauppoja kun oli kaukaa tullut hakemaan. Mun intuutio oli oikeassa, eikä olisi silloin kannattanut myydä. Mutta nyt päinvastoin kaikki merkit viittasi siihen, että ostaja on oikeilla asioilla. Ja lisäksi kun poni meni sen luokse laitumella itse omasta tahdostaan korvat hörössä, mitä se ei todellakaan yleensä tuntemattomille tehnyt.. Niin olin varma, että tämä on oikea koti sille. Ja siitä viikko myöhemmin se tultiin hakemaan. Ja en ole katunut, enkä usko, että tulen katumaankaan. Kuulumisia olen saanut jo paljon ja kuvissa näkyy onnellinen poni hyvässä kodissa. <3

Päivä ennen ponin lähtöä meille tuli muutama lammas. Maaliskuussa syntyneitä karitsoita tutulta tilalta, josta meidän edelliset kuusi lammasta oli myös. Näitä on neljä kappaletta ja ne on uuhia, kolme dorper/suomenlammas risteytystä ja yksi puhdas suomenlammas. Ne on nyt reilussa viikossa kesyyntyneet paljon ja tulevat luokse kutsusta ja antavat silittää. Alkuun niihin ei saanut koskea ollenkaan. Tänään se saivat olla meidän pihapiirissä jo vapaasti. Piha on aidattu kyllä, mutta päättyy laidunlankoihin joka ei paljoa lampaita pidättele. Siinä mielessä niiden kesyyntyminen ja luoksetulo oli ensin opittava. Pihalla ne ei ole toki vapaana kuin valvottuna. Lampaat on ollut vielä ihanempia kuin muistinkaan! Mutta tätä ihanaa alkua on varjostanut lampaiden sairastelu, yhdellä niistä oli jo heti tullessaan hieman löysä vatsa. Sitä oli jo tutkittu tilalla, josta se tuli ja mitään vakavaa ei ollut. Kuitenkin parilla muullakin nyt ollut ja sitä on nyt sitten hoidettu. Lisäksi niillä onkin orf. Joka on tietysti myyntitilalta tullut ja siitä ei minulle erikseen kerrottu. Myyjä ei ole sitä kyllä myöskään peitellyt ja erään toisen hänen lampaan myynti-ilmoituksessa on selkeästi ilmoitettu, että lammas on orf+. Minä vain itse kyselin lampaista, enkä ollut aiemmin myynti-ilmoituksia katsellut kovin tarkasti, kun meidän edelliset lampaat oli täältä ja ilman mitään ongelmia. Niin ei nyt sitten tajunnut myyjä sanoa, enkä minä älynnyt kysellä. Eläinlääkäri osasi tämän kertoa minulle jo ennenkuin kävi meillä, kun oli ruokavirastosta asian tarkistanut. Hänen mielestään myyjän olisi pitänyt kertoa ja toki olisikin, mutta en silti usko että ihan tarkoituksella on tietoa pimittänyt. Ehkä hän luuli, että tiedän kun oli lampaita häneltä ennenkin ollut ja ei ehkä sitten niin tarkkaan muistanut että miltä ajalta. Oli miten oli, kyllähän tämä harmittaa. Jos olisin tiennyt, niin en olisi ottanut kyllä. Mutta nyt mekin ollaan siis orf positiivinen tila, haluttiin tai ei. On ne silti niin ihania, että teuraaksi en niitä tämän asian takia laita.

Jatkossa meillä keskitytään siis tosiaan aaseihin, lampaisiin ja koiriin. Meille on tulossa myös isompi ratsuaasi, jolla pääsen itse vihdoin toteuttamaan pitkäaikaisia haaveitani. Kuten ratsastusjousiammuntaa, paimennusta, maastoilua ratsain.. Toki on ensimmäinen iso ratsuaasi, eli saa nähdä miten kaikki oikeasti tapahtuu mutta haaveissa on ja kohta taas askeleen lähempänä toteutua. Olen näitä siis jonkin verran hevosilla harrastanut, mutta siihen sopivin hevonen kuoli muutama vuosi sitten, kuten ensimmäinen australianpaimenkoiranikin ja lampaitakaan ei ole ollut muutamaan vuoteen. Mutta nyt alkaa olla kaikki ainekset kasassa. Aasit Aatos ja Alisa myös palaa kotiin elokuun puolessa välissä. Tästä kuuluu siis lisää myöhemmin! :-)

Ystävällisin terveisin Jaana C.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aasit, aasiori, aasitamma, ranch, pientila, keskittyminen, jousiammuntaratsastus, paimennus, lampaat, paimenkoira, australianpaimenkoira, chihuahua, ratsastus aasilla, pojat, poikien harrastus

Nimi taas muuttuu ja muita kuulumisia

Maanantai 20.6.2022 klo 19:22 - Jaana C. ent. possumama

Nimi muuttui ja muita kuulumisia, ikäviäkin

Meidän ihana minipossu Manteli päädyttiin lopettamaan vajaa pari viikkoa sitten. Olin asiaa miettinyt jo puolisen vuotta, mutta tietenkin se oli vaikea päätös ja meni aikaa, että pystyin sen päätöksen tekemään. Syitä oli monia. Ensimmäisenä se, että sen kanssa oli vaikea elää kun se oli muuttunut ajan saatossa hyvin kärttyiseksi. Se oli hyvin hanakka puremaan, etenkin sisätiloissa ja paljonhan sen kanssa vietettiin aikaa sisätiloissa, koska sisämininä eleli. Etenkin talvisin sitä ei juuri muuten ulos saanutkaan kuin hädilleen. Tietenkin someen oli tullut lähinnä niitä hauskoja hetkiä laitettua, joten seuraajille tämä voi tulla vähän yllätyksenä millainen minisika todellisuudessa on. Lisäksi sillä oli todettu nivelrikkoa ja se ontui aika ajoin, hampaatkin olisi alkanut vaatia hoitoa. Sen ylipaino ei helpottanut tätä tietenkään, mutta se oli muutenkin eläinlääkäriltä saadun ohjeen mukaan dieetillä, eikä siitäkään huolimatta laihtunut haluttuun painoon useissa kuukausissakaan. Sen vähäinen liikkuminen oli iso ongelma ja kaikki tämä oli vain ikävä kierre. Sen kärttyisyyttä selkeästi oli lisännyt se, kun sen kiimat estettiin koirilta tunnetulla hormonikapselilla. Otin tämän viimeisenä keinona käyttöön, että annettiin kapselin vaikutuksen haihtua. Mutta kiimat kun alkoivat, alkoi vain erilaiset ongelmat, sisälle pissiminen ja jatkuva kiimahäiriö. Mantelilla oli jo aikoinaan ylipitkät hyvin hankalat kiimat ja todettiin, ettei asia ole muuttunut. Muuten kyllä kärttyisyys olisi vähentynyt. Kiimojen kanssa sen kanssa ei voinut elää, ja kiimojen estämisen takia tulleen aggressiivisuuden kanssa ei voinut elää.. Sen pureminen on erittäin kipeää ja pienille lapsille ja eläimille vaarallinenkin, possuthan purevat hyvin kovaa. Etenkään sijaisvanhemman roolissa ei tälle ollut vaihtoehtoa. Itsehän sen kanssa parhaiten pärjäsin ja pystyin sen oikkujen kanssa hyvin elämään, koko muu perhe oli jo hyvin kypsynyt siihen. Itse suren sen kuolemaa paljon, mutta muu perhe on lähinnä helpottunut. Kaikesta huolimatta ihmiset menee eläinten edelle, vaikka erittäin eläinrakas olenkin. Näitä luopumisia on vaan viime vuosina ollut ihan liikaa.. Toinen vaihtoehto olisi toki ollut laittaa se ulkopossuksi joko omaan pihaan tai antaa muualle. Mutta mahdollisten terveysongelmien takia, en tätäkään edes harkinnut. Ja toisaalta olihan se ollut sisäpossuna jo usean vuoden, sen olisi ollut varmaan vaikea ymmärtää miksi ei pääsekään enää talvipakkasilla takan ääreen lämmittelemään ja jotenkin en osannut kuvitella, että possun olisi ollut sen helpompaa sopeutua uusiin ihmisiin ja paikkaan, kun ainakaan meidän Manteli ei pitänyt vieraista alkuunkaan. Ja kaikki muutokset oli sille aina stressaavia ihan kotonakin. Ulkopossuna se olisi ehdottomasti tarvinnut kaverin ja toista possua en kyllä ollut valmis hankkimaan, enkä koskaan tule hankkimaan. Meidän ulkotilat ei aasien lisäksi riitä ja aitamääräykset on huomattavat ulkopossuille. Ehkä moni ihmettelee ratkaisuani, mutta itse uskon, että tein ainoan oikean päätöksen ja nyt Mantelin ei tarvitse varmasti enää kärsiä tai stressata, ja toisaalta ei meidänkään. Lisäksi sillä on nyt ehkä ikuiset takkatulen lämmöt tai auringon paiste. Ikävä on silti ja tulee vielä pitkään olemaan! :-(

Possun kuoleman takia en halunnut enää pitää sivujen niminä Olivier's Pigasus, vaan nimi vaihtuu tässä pikkuhiljaa kanavissa Olivier's Donkeys ranch, koska tosiaan aasit alkaa olla asia johon meillä keskitytään. Ja mm. westernpainotteisena niinkuin olen hevosiakin harrastanut ja mm. paimennus. Pitkään sitäkin mietin, mutta näin se tulee olemaan.

Keväällä meillä kävi kaksi aasitammaa astutettavana, joista toisen Aatos sai onnistuneesti astuttua. Toista ei astunut, koska tammalla ei alkanut kiimat koskaan. Tamma ultrattiinkin tässä, mutta kotioloissa syytä kiimattomuudelle ei saatu selvitettyä. Tämä tamma menee ehkä tarkempiin tutkimuksiin klinikalle syksyllä ja jos kaikki on kunnossa, saattaa tulla ensi keväänä uudestaan astutettavaksi. Me hankittiin myös ihan ikioma aasitamma. 5v. Alisa on Aatoksen kaksoisolento Tanskasta ja tällä on nyt tätä kirjoitettaessa 57 vrk tiineydessä menossa viimeisen astumispäivän mukaan. Ja 10 pv enemmän, jos tärppäsi heti ensimmäisestä astumisesta. Tulee olemaan hyvin jännät oltavat ensi keväänä. Aasitamma kantaa 12kk (+-1kk). :-) Tarkoitus on opettaa nämä parivaljakkoajoon. Nyt aasit ovat Orimattilan kotieläinpuistossa ja meidän poni laitumella. Meidän on jatkossa tarkoitus keskittyä nimenomaan aaseihin. Niiden kanssa on tiedossa monenlaista muutakin puuhaa kunhan palaavat kotiin elokuun puolessavälissä. Meillä oli ikävästi tässä keväällä väiveitä ja siinä sai coopersectia laitella koko porukkaan. Lisäksi meille iski jonkinlainen hevosflunssa, jonka ensin sairasti Alisa ja nyt on Aatos ollut kipeänä ja eläinlääkäri on käynyt tiheään. :-( Toivottavasti nyt parantuu tällä viimeisellä sulfakuurilla. Se siis on nyt uudestaan pahentunut siellä kotieläinpuistossa, jos ei ala parantumaan niin tulevatkin jo aiemmin kotiin sieltä. Vähän harmittaakin kun laitoin nämä muualle kesäksi, kun olisi ollut kiva tässä jo aloitella aasien kanssa hommia. Mutta toisaalta matkustaminen olisi ollut hankalampaa ja nyt pääsen käymään haimasyöpäsairaan läheiseni luona useammin. Ja tämä on niin arvokasta aikaa, että eipä siinäkään ollut muuta järkevää vaihtoehtoa.

Sokerioravistakin jouduttiin tosiaan luopumaan, Alvinin kuoltua äkillisesti ja naaraiden alkaessa myös oireilla ja päätyessäni heidänkin lopetukseen. Sain Alvinin ruumiinavauksen tulokset, joissa havaittiin erittäin paha krooninen märkäinen keuhkotulehdus ja sen aiheuttama kuivuminen ja ummetus. Syytähän tälle ei silti saatu mistä se oli niille tullut. Ja se on nyt jäänytkin vaivaamaan, kun oletan että olosuhteissa ja ruokinnassa ei ollut vikaa nykytietämyksen mukaan. Eksoottisten eläinten pitäminen ei sekään ole ollenkaan huoletonta, kun jotain tälläistä ilmenee. Niistä on myös vaikea huomata koska ne on kipeitä, kun tietysti saaliseläimenä piilottelevat oireitaan viimeiseen asti. Tätä myöden olen kyllä kovasti miettinyt kaikkea eläimenpitoani uudestaan ja kuinka järkevää on esim. eksoottisten eläinten pitäminen. No, jäi meille yhä yksi eksoottinen laji, eli aksolotli ja sille tuli vieläpä 3 uutta kaveria. Mutta silti ajatuksia on herännyt..

Ja tulihan meille reilu kuukausi sitten 7 viikkoinen australianpaimenkoira uros. Joka juuri tänään täytti 12 viikkoa ja kävi ekoilla rokotuksillaan.. Hienosti meni! Rohkea pentu! Oikea jääräpää myös. Minulla oli edellinen australianpaimenkoira tältä samalta kasvattajalta ja vaikka se koira jouduttiinkin lopettamaan myöskin nuorena, vasta 4 vuotiaana, niin luotto kasvattajaan ei mennyt. Kolmeen vuoteen ei ollut tätä rotua, mutta nyt sopivan pennun tultua vastaan, oli oikea ajankohta uudelle pennulle. Vanhan Hipsu -koirankin kuolemasta on nyt 1,5v. Monta, monta menetystä on ollut. Pitkään ajattelin etten pysty enää koskaan uutta koiraa ottamaan. Kuitenkin paimenhaaveet elävät yhä ja varmasti niitä tässä tullaan toteuttamaan! Edellinen aussiehan ei lopulta ollut paimenkoira ollenkaan, kun se pelkäsi ankkoja ja lampaita ja sai luonnetestistäkin hylätyn. Tämä pentu tuntuu olevankin ihan täysin toista maata jo heti alkuun. Sen ajan mitä ehti possunkin kanssa samaan aikaan olemaan, niin onnistui kärttyisän possun kanssa ystävystymään ja pystyi myös liikuttamaan sitä, mikä ei todellakaan ole osaamattomalle helppo tehtävä. Paimenen elkeitä siis olen jo nähnyt, toki ne täytyy sieltä ottaa haltuun ja käskyn alle. Niinkuin moni muukin asia vielä. Mutta ihana riiviö se on! <3

Onneksi tässä on kesälomaa mulla ja lapsilla, niin on aikaa koiran opettamiselle hyvin ja muille suunnitelmien tekemisille. Niistä kuulette lisää myöhemmin! Tässä tämmöinen suht pikainen yhteenveto viimeisimmistä tapahtumista.

Terv. Jaana C. ent. possumama

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aasit, aasiori, aasitamma, aasivarsa, ranch, pientila, eläimiä, aksolotli, australianpaimenkoira, chihuahua, kissa, koira

Kuulumisia ja aasiori jalostukseen

Lauantai 12.3.2022 klo 18:28 - Possumama

Kuulumisia ja aasiori jalostukseen

Onpas kulunut taas todella paljon aikaa, kun viimeksi olen kirjoitellut. Eipä ole ollut oikein motivaatiota, mutta ehkä nyt taas jaksaa pikkuhiljaa aktivoitua kun on vähän uusia kuvioita tässä. Sivujen nimeä jo vähän muutin ja kotisivujen osoite muuttuu samaan tyyliin. Tämä lähinnä sen takia, että oma poikani aikoo liittyä remmiin mukaan ja tulee varmaan sitä myöten häneltäkin päivityksiä. Kyseessä siis kohta vasta 11v. poika, mutta ajattelin, että saahan sitä opetella näitä juttuja kun kerta kiinnostaa ja itse olen välillä vähän laiska näiden sivujen kanssa. Ja jotenkin en nyt halua näitä lopettaakaan, kun kuitenkin edes jonkun verran aktiivisia seuraajia kuitenkin on. Ehkä olisi enemmänkin jos olisin itse aktiivisempi!

Eli ollaan tässä Aatoksen kanssa tutustuttu nyt reilu vuoden verran ja todettu, että on kyllä ihan mahtava aasi! Kiltti kuin mikä ja monen kehuma, myös eläinlääkärin joka kävi siltä tammikuussa hampaat raspaamassa. Ei olla todettu vielä tarvetta ruunaamiselle, kun on niin kiltti ja asuu Daimy -poniruunan kanssa ja ne on yhä parhaat kaverukset! Joten kerta ori on ja kiltti ja terve, niin tarjotaan sitä ainakin tänä kesänä jalostukseen Orimattilassa! Eli kyseessä on 3v. Vierulan Aatos, tiedot löytyy sukupostista ja Hippoksesta ja sen omalta esittelysivulta (Mantelin ja Mintun esittelysivun alalinkki) löytyy myös hintatiedot.

IMG-20210909-WA0000.jpg

Muuten onkin eläinkatras pysynyt muuttumattomana viimeisen vuoden, luojan kiitos! Vaan kaikenlaista huolta ja murhettahan aina riittää. Eikä nyt vähäisimpänä tämä korona ja vielä viimeisempänä Venäjän Vlamidir Putin ja Ukrainan välinen sota... Huoh. Kyllähän nuo asiat on enemmän ja vähemmän tässä mietityttänyt ja miten tulee vaikuttamaan Suomeen, jos ei sotaa niin ainakin talouden kautta. Ja sitä kautta toki miettii myös kun on näitä eläimiä ja lapsia ja miten tämä kaikki mahdollisesti tulee vaikuttamaan heihin. Mutta en nyt sen enempää tästä täällä jauha, kun kaikki kanavat siitä tuuttaa ihan riittävästi muutenkin. Vaan surullinen olen kaikkien sodan jalkoihin jääneiden viattomien ihmisten ja eläinten puolesta.

Oman läheiseni syöpä myös on vaivannut mun mieltäni. Vasta viime kesänä saatiin hyviä uutisia ja tilanne näytti hyvältä, mutta vastikään saatiin tieto, että syöpä onkin uusiutunut ja joutunut aloittamaan syöpähoidot uudestaan. Lisäksi he muuttivat aika kauas meistä ja ei pystytä olla tukemassa, niinkuin haluttaisiin. Harmittaa ja itkettää tämäkin. Vaan ei auta kuin jatkaa ja elää omaa elämäänsä parhaansa mukaan. Onneksi nämä eläimet kuitenkin piristävät ja pitävät tässä elämän kantimissa hyvin kiinni. Pakkohan on kuitenkin kaikki päivän rutiinit hoitaa ja tietysti lasten takia ei ole aika omalle romahdukselle. Sitä vaan yrittää pahimmat asiat työntää taka-alalle ja pitää nämä positiivisemmat asiat mielessä. Tätä myöten mulla on muutamia koulutusprojekteja tässä etenkin possun kanssa ja niiden tuloksia tulette ainakin facebook -sivuilla näkemään tässä myöhemmin.

Kiitos kaikille ihanille seuraajille, jotka on jaksanut tässä mun juttuja lukea ja käydä sinnikkäästi näitä hiljaisia sivuja katsomassa! Tästä nyt alkuun tälläinen lyhyt väliaikatiedotus. Myöhemmin jotain lisää!

Kiitos ja kumarrus!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuulumisia, aasivarsoja, muulivarsoja, kevät 2022, kesä 2022, kesällä 2023 odotettavissa pikkuaatos varsoja, aasivauvoja, ehkä muulivauvojakin, aasivauvakuumetta, ihanaa, muuta ajateltavaa, sota, korona

Kuulumisia pitkästä aikaa

Tiistai 25.5.2021 - Possumama

Kuulumisia pitkästä aikaa!

Monesti on tullut tunne, että pitäisi tänne taas kirjoittaa, mutta aina se on jäänyt jostain syystä. Ei ehkä ole ollut tarpeeksi vahvaa inspiraatiota sitten kuitenkaan. Ihan hirveästi on tässä kaikkea tapahtunut viime kirjoitusten jälkeen! Kävijöitä sivuillani on ollut tasaisesti ja jopa enemmän kuin ennen, kiitos teille kaikille jotka on jaksaneet täällä käydä, vaikka hiljaista on ollut!

Tässä on ollut surua, luopumisen tuskaa, jälleennäkemisen iloa, uuteen otukseen tutustumista, normaali arkea, joka on välillä rankkaa ja välillä helpompaa. Mistäköhän edes alottaisin?

No ehkä siitä kaikkein tärkeimmästä nyt kuitenkin. Läheiseni leikattiin onnistuneesti Meilahden sairaalassa viime vuoden lokakuussa haimasyövän takia. Etäpesäkkeitä ei ollut. Läheiseni toipui leikkauksesta hyvin ja sytostaattihoidot alkoivat ja useamman hoidon on nyt saanut. Hän on voinut koko ajan olosuhteisiin nähden hyvin. Viimeisemmässä magneettikuvauksessa oli jotain muutoksia imusolmukkeissa ja siinä vaiheessa ei voitu sanoa, johtuiko muutokset hoidosta vai itse syövästä. Hoidot jäi tämän takia tauolle ja seuraavat kuvaukset on tällä viikolla ja ensi viikolla saadaan tietää tämän hetkinen tilanne ja mistä muutokset johtuivat. Tämä on ollut monesti tunteiden vuoristorataa, on ollut varovaisen toiveikas toipumisesta ja toisaalta pelkää sitä pahinta. Vaan ei auta kuin yrittää elää omaa arkea mahdollisimman normaalisti ja yrittää olla posistiivinen ja läheisen tukena. Oma romahtaminen kun ei auttaisi ketään. Lisäksi kun läheisen lähipiirissä on ollut yhdet hautajaiset ja toisen kovan taistelijan huonot uutiset, niin vaikea on välillä pysyä positiivisena.

Hevosista siis luovuin viime syksynä, mutta ei sekään mennyt kaikkien osalta ihan niinkuin suunnittelin. Daisy pääsi kyllä hyvään kotiin ja elelee siellä veljensä Hulkin kanssa hyvässä hoidossa. <3 Mutta Daimy -poni parka.. Se oltiin ensimmäisen kahden viikon aikana myyty uuteen kotiin jo kahteen kertaan. Ja siis kun kyselin sen kuulumisia uudessa kodissa, sain ihme kyllä uusimman omistajan yhteystiedot ja sain häneltä kuulla, ettei ollut ostanut ponia samalta henkilöltä edes jolle olin sen itse myynyt. Ja jossain vaiheessa tuli ilmi, että ei ollut mennyt kuin kaksi viikkoa näissä. Oli siis haettu mun pihasta suoraan myyntiaikeissa ja seuraavakin oli  vain välittäjä. Hintakin oli tuplaantunut siinä välissä. Ei hevosen tai ponin jälleenmyyminen ole mikään rikos, eikä asia minuakaan olisi muuten haitannut. Mutta näin lyhyen ajan sisään ja kun oletin ponin menneen suoraan ajatuksella loppuelämän kotiin. Elämästä ei koskaan toki tiedä, mutta kahdessa viikossa elämä ei ehkä niin olennaisesti muutu kahdella ihmisellä ja välittäjäaikeissa oleva voisi ihan rehellisesti kertoa aikeistaan. Välitys itsellään ei ehkä niin harmita, koska no kun ponin myyt niin seuraavahan tekee mitä tekee, mutta lisäksi siitä valehdeltiin suut korvat täyteen. Ja tämä on mun mielestä se ihan hirvein asia tässä.

Myin Daimyn lähinnä seuraponiksi, koska se ei ole ihan täydellinen lastenponi ja kavioissakin on ollut pieniä muutoksia, mutta ei kaviokuumetta. Hintakin oli seuraponin mukainen. Ponin hinta oli noussut lopulta tuplaten ja se myytiin täysin toimivana ja turvallisena lastenponina ja tietysti täysin terveenä. Kun Daimy sitten oli uusimmassa kodissa ruvennut potkimaan ja litistämään ihmisiä karsinassa seinää vasten ja taluttaen lapsia kuskaamaan, niin oli uudenkin omistajan todettava ettei ole ihan toimiva lastenponi. Joten hän joutui tekemään vaikean päätöksen ja sanoi myyvänsä Daimyn. Mä lupauduin sen ostamaan takaisin, mutta kaupat hetkellisesti peruuntui kun olivat jo kiintyneet poniin ja meillä meinasi mennä jo sukset ristiin tämän uudenkin omistajan kanssa.. Muutaman viikon vielä miettivät ja tarjosivat sitä uudelleen minulle, vaikka olin jo sanonut kyllä vihaistuksissani: "Jos päädyt kuitenkin sen myymään, niin älä tarjoa meille enää, tässä tuli jo riittävästi meille pettymyksiä." No onneksi tarjosi kaikesta huolimatta vielä takaisin, koska hetkeäkään en empinyt ja lupasin ostaa sen takaisin. Siinä ei tainnut mennä viikkoakaan kun olin vuokrannut trailerin ja liukkaassa talvikelissä tammikuun lopulla ajelin sitä hakemaan parisadan kilometrin päästä pitkin pikkuteitä takaisin kotiin. Ja hetkeäkään en ole katunut! <3 Kotona siitä on kuoriutunut samantien se sama vanha Daimy mikä meiltä lähtikin. Ja nyt se on tullut jäädäkseen, ikinä enää ei meiltä lähde minnekään!

Samalla kun Daimyn lupauduin ostamaan, jouduin päättämään, että mitäs sen kanssa teen? Aidat olin kotona osittain purkanut. Sen kaveri oli myyty.. Mietin vienkö sen vuokratallille, mutta ajattelin että se olisi taas uusi muutos vaan sille ja itse en pääsisi niin usein sitä hoitamaan ja katsomaan kuin kotipihassani. Se oli ehtinyt pariin otteeseen vaihtamaan tallipaikkaa uudella omistajallaankin, enkä halunnut sille enää yhtään lisää muutoksia. Se oli siis vaihtanut omistajaa ja tallipaikkaa 4kk:n sisään ainakin 4 kertaa ellei enemmänkin. Ja se oli ollut myös olosuhteiden pakosta yksin ilman kaveria osan aikaa. Omaan pihaani en ottaisi sitä ilman kaveria. Olin nähnyt sen Daisyn ja muidenkin hevosten kanssa ja tiesin, että yksin se ei viihtyisi. Uusin omistaja hoiti sitä kyllä hyvin ja piti siitä huolta, oli kengitetty ihan ja hampaat huollettu, mutta tosiaan heitäkin oli huijattu, koska poni ei ollut sitä mitä heille luvattiin. Mitään pahaa sanottavaa ei heistä ole. Ainut etten itse pitäisi yksin, mutta heillä nyt näin oli sillä hetkellä, mutta ei hekään sitä ainiaan olisi yksin pitäneet. No, mutta itse mietin tosiaan vuokratallipaikan ja kaverin hankkimisen välillä. Lisäksi piti paikat saada kuntoon, talvellahan on niin kiva laitella aitoja jäiseen maahan.. Kaverin hankkimiseen päädyin, koska halusin Daimyn nimenomaan kotiin, eli kotipihaani ettei sille tulisi enää lisää muutoksia elämäänsä ja pääsisi tuttuun paikkaan muuten, vaikka kaveri olisi uusi. Tutut ihmiset ja paikka kuitenkin auttaisi sopeutumista. Katselin ylläpitoheppoja, yksi olisi ollut tarjollakin, mutta en nyt sitten halunnut kuitenkaan hevosta, kun olin vasta Daisystakin luopunut ja sekin otti vielä koville. Lopulta mietin etten ole ollenkaan valmis uuteen hevoseen tai poniin, en edes ylläpito vaan halusin vaan Daimyn. Ja sen halusin kotiin. Sitten tuli vastaan myynti-ilmoitus aasista..

Hmmmmm... Onhan sekin hevoseläin, olen joskus sellaistakin miettinyt, mutta ajankohta sellaisen ottamiselle ei koskaan ollut sopiva. Mietin mitenköhän aasi ja poni voisi tulla toimeen? Kyseessä 2v. aasiori ja mun 8v. poniruuna.. Luin aaseista paljon tietoa ja kyselin kokemuksia aasien ja hevosten toimeentulemisesta keskenään. Ja pian olinkin katsomassa aasipoikaa myyjän luona. Ja pian kaupat tehtiin. Ja päivä Daimyn haun jälkeen olin ajatellut hakevani aasin, mutta lumimyrsky vielä siirsi hakua päivällä ja siispä 2pv Daimyn haun jälkeen olin taas traikku perässä, tällä kertaa hakemassa aasia. Tai tällä kertaa mieheni oli kuskina. En ollut muuten muutamaan vuoteen vetänytkään traikkua perässä ja isoa hevosta en olisi uskaltanut edes lähteä hakemaan.. mutta Daimya uskalsin pienen empimisen jälkeen koska tiesin, että se oli varma matkustaja. Ja muutenkin oli helpointa järjestää nopealla aikataululla traileri vuokralle, mutta ei välttämättä muuta kuskia. Hyvinhän se sujui ja osasin vielä jopa peruuttaa, vaikka sitä epäröinkin! Ja nyt siis olenkin taas Daimy -ponin ja Aatos nimisen aasin uusi omistaja!

Pojista tulikin mitä parhaimmat ystävykset heti ensisilmäyksellä ja heti ekan yön jälkeen ne oli menneet mun kehnoista talvella tehdyista aidoista läpi ja pihan porttikin oli unohtunut auki ja ne oli ison tien kautta ehtineet muutaman kilometrin päähän lähikylään. Onneksi oli aikainen lauantaiaamu, eikä hirveästi liikennettä ja onneksi ei sattunut mitään! Oli ihan pahin painajainen ja uhkasin laittaa molemmat jo teuraaksi.. No joutui ne muutaman päivän olemaan pikkuaitauksessa, mikä oli lautatarha ja sitten sain niille vähän isomman ja varmemman tehtyä.. Ja pihan porttikin on visusti pysynyt kiinni. Ei alkanut ihan parhaimmalla tavalla siis tämäkään omistajuus. Vaan eipä olla sen kerran jälkeen karkailtu ja onhan nämä nyt aivan ihanat kaverukset! <3

Sitten helmikuun puolessa välissä kohtasin taas uuden surun, kun jouduin saattelemaan sateenkaarisillalle vanhimman ja rakkaimman koirani, coton de tulear, Hipsun. Hipsu olisi kesällä täyttänyt 13v. Siltä oltiin vasta joulukuussa hampaat hoidettu ja sydän ultrattu ja oli saanut sydänlääkityksen. Luulin, että meillä olisi vielä jokunen vuosi ollut aikaa olla yhdessä. Vaan niin sen kunto romahti yhtäkkiä ja oli aika vaikean päätöksen. Se olikin jo neljäs koira kahden vuoden sisään jonka menetin. Sydän on yhä riekaleina. Koiria meille jäi nyt vain chihuahua Minttu, mutta uuden koiran aika ei taida olla pitkään aikaan jos koskaan.

Maaliskuun puolen välin aikoihin kävi eläinlääkäri leikkaamassa Manteli -possun sorkat samalla kun sai sikaruusurokotteen ja kiiman ehkäisykapselin. Jo sorkkien leikkuun aikana vähän itsekseni hirvittelin, että hirveän paljon näyttää ottavan sorkista ottavan kerralla, vaan mikäs minä olen eläinlääkäriä neuvomaan ja ajttelin, että kyllähän se nyt työnsä osaa?! Etenkin kun se on minipossujen kanssa ennenkin ollut ja leikannut sorkkia. Verta rupesi heti kun Manteli rupesi liikkumaan niin tihuttamaan ja koko ajan vaan enemmän. Sitä tuntui tulevan paljon ja kyselin eläinlääkäriltä ohjeita. Se rauhoitteli mua ja sain useita eri ohjeita millä tyrehdyttää verenvuotoa. En saanut verenvuotoa millään tyrehtymään kunnolla ja pyysin eläinlääkäriä tulemaan itse katsomaan. Ei päässyt tulemaan ja lopulta kutsuin päivystävän eläinlääkärin. Manteli oli silloin vielä suht pirteä, mutta sorkat vuoti koko ajan. Se sai kipulääkettä. Päivystävä kävi lauantaina ja maanantai aamuna Manteli ei enää noussut aamulla edes syömään, se oli todella kuuman tuntuinen ja hirmuisen kipeän oloinen. Heti eläinlääkäriin yhteys ja lopulta sieltä haettiin se klinikalle. Siellä Manteli joutui olemaan muutaman päivän, kunnes oli parempi. Mä todella pelkäsin, että se kuolee niin kipeänä se oli välillä. Juuri sinä päivänä kun se vietiin klinikalle, mulle tuli aasin ja ponin heinäkuorma ja siinähän mä sitten sille itkeä pillitin siinä pihassa elämän epäreiluutta.. Ihan melkeen tuntemattomalle ihmiselle, joka oli pari heinäkuormaa tainnut aiemmin tuoda.. No, onneksi on ymmärtäväisen oloiset heinän tuojat. Ja Mantelikin toipui koettelemuksistaan, useampi viikko siinä meni.

Nyt on sitten vaput ja äitienpäivät juhlittu ja kevään eri kelit koettu ja kohta alkaa kesäloma lapsilla. Laitumelle en näitä aasia ja ponia (yhteinen nimitys heille nykyään on aapot eli aa -niinkuin aasi ja po niinkuin poni) ole viemässä, kun ne ei sillä tavalla tarvitse rehevää evästä. Kotona kasvaa vähän vihreää mielen virikkeeksi. Pari kertaa olen yhden tutun omistaman hevosen selässä käynyt ja pari yksärituntia varannut heinäkuulle. Semmoisia kesän suunnitelmia! Jospa kirjoittelen tänne jatkossa useammin..... ehkä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: poni, aasi, minipossu, päätöksiä, ponin takaisin osto, eläimen menettäminen, vaikeudet, elämä voittaa